Monthly Archives: February 2014

Synttäreitä ja treffit Yodan kanssa

Tällä viikolla ensimmäinen pentueemme täytti 5 vuotta. JO viisi vuotta, mihin tämä aika oikein kuluu?!? Toisaalta tuntuu että pentueesta kotiin jäänyt kolmikko on ollut täällä aina, onko siitä VASTA 5 vuotta kun ne syntyi? Joka tapauksessa, hyvää syntymäpäivää Puppe, Tinker, Mauno ja Ming.
Kuvassa Tinker. Kuva on otettu tammikuussa 2014.

20140222-135827.jpg

Perjantaina tavattiin pitkästä aikaa Yoda (Mr. Fancy Pants). Myös Yoda harrastaa agilityä joten treffit aloitettiin treenailemalla tunnin verran Sporttikoirahallilla. Sen jälkeen oli vapaamuotoisempaa riehumista josta sisarukset ottivat kaiken ilon irti. Kiitos käynnistä Yodan perheelle, oli mukavaa nähdä. (Niin mukavaa etten huomannut ainuttakaan kuvaa ottaa!)

Ystävänpäivän treenit

Käytiin tänään treenailemassa agilityä Sporttikoirahallilla Yumen kanssa ja myös Kille pääsi mukaan kokeilemaan helppoja esteitä. Killen kanssa ei ole agilityä isommin treenattu, mutta putkia ja matalia esteitä se tekee innolla aina päästessään mukaan. Tänään Yumen levätessä kokeilin Killen kanssa myös pujottelua ja sehän tuntui heti hoksaavan pujottelun idean!

Kille pujottelee

Kille pujottelee


Yumen pujottelussa on jo kunnolla tekemisen meininkiä, niin paljon, että huonossa valossa sitä ei tahdo saada kamerallakaan pysäytettyä.
Yume, Sporttikoirahallilla 14.2.2014

Yume, Sporttikoirahallilla 14.2.2014

Tasapainoilua

20140209-205414.jpg

Yume ei pulkkaile sisätiloissa lumenpuutteen takia (vaikka parin päivän päästä lumettomuus saattaa hyvinkin olla tosiasia) vaan kyseessä on tasapainotreeni, joka oli tämän päivän agilityharjoitusten teema. Agilitykoiralle hyvä tasapaino, kehonhallinta ja syvien lihasten kunto ovat tärkeitä juttuja ja niihin on tullut viime aikoina keskityttyä molempien agilitya harrastavien tyttöjen kanssa. Ming kävi nimittäin alkuvuodesta fysioterapeutilla ja vaikka mitään akuuttia ongelmaa ei löytynytkään, saimme ohjeeksi tehdä kehon- ja erityisesti takaosan hallintaa parantavaa jumppaa. Niinpä meillä tehdään mm. tassujen nostelua niin että tasapaino haetaan kahden tai kolmen tassun varaan. Ja noustaan eturaajojen varaan lasten jakkaran päälle ja pyöritään takatassuilla sen ympäri.
Saman tyyppisiä harjoituksia oli tänään ohjelmassa agilitytunnilla. Yksi oli tuo kuvassa tapahtuva pulkkailu. Pulkassa seistessä Yume joutui jatkuvasti hakemaan tasapainoa kun pulkka liikkui hiljaa eteenpäin. Lisäksi tasapainoiltiin “huteralla” tasapainotyynyllä, jumppapallon päällä sekä auton renkaalla. Koordinaatiota treenattiin kulkemalla lattialle levitettyjen hula-hula vanteiden yli, tarkoitus oli että koira ei astu vanteiden päälle vaan hakee tassuilleen sopivat aukot vanteiden väleistä. Tasapainoilu on Yumen vahva puoli, se ei epäröi hypätä edes jumppapallon päälle jos siitä on namia tiedossa. Hula-hula-vanteiden idea sen sijaan meni Yumelta yli ymmärryksen, se juoksi vanteet jalkoihin kolisten eikä varonut pätkääkään astumasta vanteen päälle. Ming on myös pikkuhiljaa oppinut hienosti pyörimään jakkaran ympäri.