Category Archives: Agility

Mänttä-Vilppulan näyttely & SWAT epikset Salossa

Mänttä-Vilppulan kaikkien rotujen näyttelyssä tänään:
Yume AVO ERI 1, SA, PN-1, SERT –> FI MVA
Kaneli AVO ERI 2, SA, PN-3, VARA-SERT

Yume

Yume

Kaneli

Kaneli

Kaneli

Kaneli

Samaan aikaan Yoda osallistui epiksiin Salossa kahdella startilla mölli-hyppyradalla ja päätyi hienosti sijalle 5, kun startteja oli 32.

Yoda treeeneissä.
Kuva: Hollyspot

Onnea hienoista tuloksista niin Kanelin kuin Yodankin perheille!

KAT-tilan avajaisepikset

Ming kävi tänään osallistumassa Keravan Agility Teamin järjestämiin epiksiin Tuusulassa. Ensimmäistä kertaa ilmoittauduttiin kisaavien luokkaan, kahdella startilla, joista ensimmäisestä tuloksena hienosti 0 ratavirhettä, muutaman sekunnin yliajalla tosin. Toisella kierroksella ajattelin aikaa optimoidakseni ohjata yhden kohdan eri tavalla ja sen Ming tulkkasikin toisin kuin olin suunnitellut ja pyyhälsi väärälle esteelle, joten siltä radalta ei saatu tulosta. Ensimmäisen radan tulos riitti kuitenkin 4. sijaan johon ollaan varsin tyytyväisiä. Ko. luokassa kisaajia oli 14 joista suurin osa taisi sen kaksi starttia tehdä. Hyvä Ming! :)

IMG_6818.JPG

Sateinen sunnuntai

Eilinen täydellinen syyspäivä auringonsäteineen ja pikkupakkasineen oli yön aikana vaihtunut harmaaseen vesisateeseen. Tarkoitus oli lähteä tuhlaamaan sateista sunnuntaipäivää Lohjalle epiksiin Mingin kanssa. Varustekassi odotti jo eteisessä pakattuna ja ulkovaatteetkin oli jo vedetty päälle kun puhelin piippasi ja tuli houkutteleva vastatarjous lähteä isommalla koiraporukalla ulkoilemaan Nuuksioon. Muutaman minuutin pohtimisen jälkeen epis-suunnitelmat muuttuivat ja autoon pakattiinkin Mingin lisäksi isompi määrä mopseja. Loppujen lopuksi sää ei edes ollut niin paha miltä aluksi näytti, vettä tiputteli lähinnä vain puista ja ilma oli ihanan happirikas ja raikas. Reilun kahden tunnin metsässä rämpimisen tuloksena oli monta tyytyväistä ruttunaamaa! Kiitos vaan lenkkeilyseuralle! Sitäpaitsi Yoda edusti ko. kisoissa So Comical -mopseja jälleen niin loistavasti että tuskin itse oltaisiin parempaan pystyttykään, Yoda teki minien supermölleissä 0-radan, 3. nopeimmalla ajalla, kun startteja ko. luokassa oli 20. Onnittelut jälleen Team-Yoda!

IMG_3190_2

Siuntion Koirakerhon epikset

Tänään käytiin rallaamassa Siuntion koirakerhon epiksissä. Sekä Ming että Yume osallistuivat supermölli-luokkaan kahdella startilla. Yume tuiversi radat aikoihin 20,72 / 19,66 ja Ming 24,57 / 23,59 kun radan ihanneaika oli 40 s. Kummallekin molemmilta radoilta puhdas suoritus. Kun sen jälkeen vielä käytiin pitkällä lenkillä, näyttää keittiössä tällä hetkellä tältä:

IMG_6651.JPG

Väsynyttä sakkia siis. :) Päikkäripaikka valikoituu tietysti sen mukaan missä tapahtuu jotain, useimmiten se on just sen laatikon/ kaapin edessä mikä pitäisi saada auki. ;-)

Epistely- ja näyttelytuloksia

Yoda kävi tänään agility-epiksissä Salossa. Starttiluokassa kisaajia oli 20 kpl ja Yoda pyyhälsi kisassa toiseksi!!! Ihan huikean hienoa, onnea Hanna & Yoda!

Blogiin on jäänyt päivittämättä parit näyttelytulokset tältä syksyltä. Syyskuun alussa Yume kävi Raisiossa ryhmänäyttelyssä ja oli hienosti VSP ja sai toisen sertin. Tuomarina näyttelyssä oli Kirsi Tevalin. Pari viikkoa myöhemmin Kaneli näytteli Tampereella ja tulos oli NUO ERI1, SA PN-4, tuomarina Paavo Mattila. Onnea Rebecca & Kansku!

Ei täällä kotonakaan pelkästään laiskaa lauantaita ole vietetty, vaan päivän ohjelmaan on kuulunut pihan siivousta kauniissa syyssäässä. Asiaan kuuluvin mopsiapuvoimin, toki. :)

Lehtikasan lannoitus on vakavaa puuhaa. Kuvassa Puppe.

Lehtikasan lannoitus on vakavaa puuhaa. Kuvassa Puppe.

Killellä oli palloilupäivä

Killellä oli palloilupäivä

Tinker

Tinker

Yumen hyppytyylejä

Tänään valokuvattiin Yumea tekemässä hyppytreeniä kotipihalla. Yume on agilitykoirana vähän huolimaton hössöttäjä, se tekee monesti esteet “vähän sinne päin” mikä näkyy esimerkiksi hypyissä silloin tällöin alas lentelevinä rimoina… Yumea ei haittaa vaikka este hajoaa atomeiksi sen ympäriltä, sillä on vain kiire päästä eteenpäin. Ming on täysin erilainen, Ming inhoaa esteen tiputtamista ja tekee rataa muutenkin huomattavasti huolellisemmin. Ero näiden kahden tyylin välillä näkyy kyllä myös suoritusajoissa, Yume on äitiään paljon nopeampi. Yumen agilityuran myötä myös ohjaaja on joutunut opettelemaan uusia temppuja, ohjauksen tulee olla paljon huolellisempaa Yumelle, joka ei huonolla ohjauksella välttämättä etene esteelle vaan pyyhältää surutta ohi. Mingin kanssa ollaan sen verran monta vuotta jo yhdessä treenattu, että se toimii kuin ajatus ja on ilmeisesti oppinut ymmärtämään vähän huolimattomampaakin ohjausta. Mingin kanssa ehtii myös tehdä erilaisia etenemisratkaisuja radan aikana kun taas Yumen kanssa lähtiessä pitää olla selvät sävelet mitä ohjauskuviota missäkin kohdassa käyttää. Radalla ei enää ehdi sitä miettiä, koska Yume tekee niin vauhdikasta rataa.

Lähtölupaa odottelemassa

Lähtölupaa odottelemassa

IMG_1510

IMG_1498

IMG_1499

Hyviä tuloksia!

Karmoyn näyttelyssä perjantaina 25.7. Norjassa asuva kasvattimme Sumo (So Comical White Tie And Tails) oli hienosti VSP ja sai toisen sertinsä. :) Tuomarina oli suomalainen Juha Kares.

Lauantaina 26.7. Yoda jatkoi epistelyään ja hienosti voitti minien starttiluokan ATT:n epiksissä Liedossa!

Viikko on uutisten mukaan ollut lämpimin 50 vuoteen. Killeä ei haittaa!

Viikko on uutisten mukaan ollut lämpimin 50 vuoteen. Killeä ei haittaa!

Yodan ensimmäiset epikset

Kasvateistamme Salossa asuva Yoda harrastaa myös agilityä ja tänään Yoda osallistui ensimmäisiin epiksiin. Hienosti meni! Yoda on varsin vauhdikas kaveri ja suoritti radan 17,95 sekuntia alle ihanneajan, yhdellä pienellä ratavirheellä ja sijoittui minien starttiluokassa kolmanneksi. Paljon onnea Hannalle ja Yodalle kisakynnyksen ylittämisestä! :D

yoda_agility2

yoda_agility

Kuvat Yodan treeneistä on ottanut Joni Riipinen.

Agilityesteiden tuunausta ja muita kesäloma-hommia

Nyt on viikko vietetty kesälomaa ja muutama on onneksi vielä edessä päin! Tämän kesäloman yksi to-do -listalla olevista asioista on agility-esteiden maalaus. Meillä on “kotiläksyjä” varten pari kotitekoista aitaa sekä pujottelukepit, jotka tarvitsivat maalia pintaansa. Nyt kun maalattuina on jo suurin osa, kehtaa vähän esitellä millaista jälkeä tuli:

20140721-235815-86295401.jpg

Hienot, vaikka itse sanonkin. Nyt ei enää pujottelukepitkään näytä harjanvarsilta, joista ne alun alkaen on tehty. Maalattuina ei ehkä ikinä uskoisi?!? Meidän kepit on siis puiset harjanvarret, jotka on ostettu rautakaupasta ja katkaistu keskeltä. Sitten niiden päähän on laitettu niin pitkä ruuvi, että kepin saa lyötyä tukevasti maahan. Omista esteistä juuri pujottelukepeistä on ollut eniten hyötyä kotitreenejä ajatellen, en usko että esimerkiksi Yume olisi edistynyt lainkaan niin nopeasti pujottelussa ellei meillä olisi ollut omia keppejä käytössä. Kynnys tehdä useampi lyhyt treeni viikossa on huomattavasti matalampi, jos kepit seisovat käyttövalmiina omalla takapihalla. Eikä noiden keppien kanssa oikeastaan tarvitse edes omaa pihaa, ne on helppo pakata autoon ja ajaa sopivaan treenipaikkaan. Vaikka nykyään sekä Ming että Yume osaavat pujottelun, on omat kepit kätevät treenata esim. haasteellisempia sisäänmenokulmia, keppien itsenäistä suorittamista tai pujottelun suorittamista vauhdilla. Tuota viimeksi mainittua treeniä tehdään tällä hetkellä Yumen kanssa, se kun on keksinyt että jos on tarpeeksi vauhtia, voi pujottelussakin oikaista muutaman välin… ;-)

On meillä lomaa vietetty muutenkin kuin maalaten. Yhtenä kuumana päivänä laskettiin mopsien iloksi pieneen kahluu-altaaseen vettä, jossa käydä viilentymässä. Eniten altaasta riitti riemua Killelle, joka osallistui hommaan jo heti täyttövaiheessa yrittäen pyydystää (tai juoda loppuun) vesisuihkua…

Kille

Kille

Meidän kesälomaan kuuluu myös kalastus, tässä Yume ja Kille tutkiskelevat Inkoon rantakallioita:

Yume & Kille

Yume & Kille