Monthly Archives: April 2015

Kaneli!

Meidän huhtikuu on alkanut vauhdikkaissa merkeissä, kun saatiin vauhtihirmu Kaneli, So Comical Pretty Bloomers hoitoon. Vaikka omatkin mopsit ovat hyvin touhukkaita ja aktiivisia, on Kanelin virta jotain vielä loputtomampaa. Täällä se tietysti ottaa kaiken ilon irti siitä, että sillä on ikäisiään ja kokoisiaan leikkikavereita. Ja sitten kun leikkikaverit hyytyvät, on lelusäkki täynnä sille uusia aarteita. Lähes kahden viikon hoito-aikana on kiva tutkiskella tätä kasvatustyön tulosta. Kanelissa on tosi paljon tuttuja ilmeitä ja eleitä sekä ennen kaikkea ääniä. Se “naukuu” haukotellessaan täysin identtisesti Madden kanssa ja haukku kuulostaa niin paljon Killeltä että Kille on pari kertaa saanut vahingossa torut haukkumisesta, ennen kuin on huomattu että haukahtelija olikin Kaneli. Jälleen kerran on hyvin hämmästyttävää miten helposti tämänkin kokoiseen mopsilaumaan saadaan sujahtamaan yksi ulkopuolinen ilman minkäännäköistä riitaa tai rähinää. Ei taida olla tavatonta tässä rodussa, taas yksi syy miksi mopsit ovat niin mukavia!

Kaneli

Kaneli

Kaneli

Kaneli

Kaneli

Kaneli

Kevät!

Meillä ollaan ilmeisesti oltu kunnon talviunilla, kun tuntuu ettei aikoihin ole tapahtunut mitään blogikirjoitus-kynnystä ylittävää. Talvella ei tule juuri kuviakaan otettua, kun maisema on harmaa tai ilma kylmä. Arki ja viikonloput ovat kulkeneet kuitenkin jotakuinkin samaa rataa, paljon ulkoillaan ja edelleen viikoittain treenaillaan agilitya Mingin ja Yumen kanssa. Paitsi nyt, kun kevät alkaa tulla, on mopsien lisäksi ulkoillut kamerakin! Nämä kuvat on otettu 2. pääsiäispäivänä:

IMG_2611

IMG_2624

IMG_2592