
Tunnelmia pyhäinpäivän metsälenkiltä.
Tunnelmia pyhäinpäivän metsälenkiltä.
Tänään käytiin rallaamassa Siuntion koirakerhon epiksissä. Sekä Ming että Yume osallistuivat supermölli-luokkaan kahdella startilla. Yume tuiversi radat aikoihin 20,72 / 19,66 ja Ming 24,57 / 23,59 kun radan ihanneaika oli 40 s. Kummallekin molemmilta radoilta puhdas suoritus. Kun sen jälkeen vielä käytiin pitkällä lenkillä, näyttää keittiössä tällä hetkellä tältä:
Väsynyttä sakkia siis. Päikkäripaikka valikoituu tietysti sen mukaan missä tapahtuu jotain, useimmiten se on just sen laatikon/ kaapin edessä mikä pitäisi saada auki.
Yoda kävi tänään agility-epiksissä Salossa. Starttiluokassa kisaajia oli 20 kpl ja Yoda pyyhälsi kisassa toiseksi!!! Ihan huikean hienoa, onnea Hanna & Yoda!
Blogiin on jäänyt päivittämättä parit näyttelytulokset tältä syksyltä. Syyskuun alussa Yume kävi Raisiossa ryhmänäyttelyssä ja oli hienosti VSP ja sai toisen sertin. Tuomarina näyttelyssä oli Kirsi Tevalin. Pari viikkoa myöhemmin Kaneli näytteli Tampereella ja tulos oli NUO ERI1, SA PN-4, tuomarina Paavo Mattila. Onnea Rebecca & Kansku!
Ei täällä kotonakaan pelkästään laiskaa lauantaita ole vietetty, vaan päivän ohjelmaan on kuulunut pihan siivousta kauniissa syyssäässä. Asiaan kuuluvin mopsiapuvoimin, toki.
Lehtikasan lannoitus on vakavaa puuhaa. Kuvassa Puppe.
Killellä oli palloilupäivä
Tinker
Tämä postaus lienee syytä aloittaa siitä, miksi mopsia ylipäätään on tarpeen vaatettaa. Meillä mopsit puetaan useimmiten silloin kun siihen on tarve; talvella kylmää vastaan (kyllä, koiralla on turkki suojanaan, mutta on Suomessa vaan kylmiä talvisäitäkin), kesällä viilennetään oloa, sateella suojaudutaan märältä ja kuralta. Harrastuskoiralle on ehdottoman tärkeää, että urheilusuorituksia tehdään lämpimin lihaksin. Alkulämmittely on siihen kaiken A ja O, mutta suoritusten välillä voi olla tarpeen pukea takki, jotta lihaksisto ei viilene. On myös muita tilanteita, joissa vaatteista ja siitä, että koira ylipäätään suostuu puettavaksi, on suurta apua. Jos koira vaikkapa toipuu leikkauksesta, eikä saa päästä haavaan käsiksi, voi kaulurin sijaan käyttää haalaria. Meillä on myös juoksupöksyjen tilalla käytetty kokopukuja, “uikkareita”, ihan siitä syystä, että ne pysyvät päällä varmemmin kuin housut.
Yumen päällä olevan appelsiinin keltaisen toppatakin on alunperin saanut Madde pentuna lahjaksi.
Mutta sitten itse otsikon kysymykseen, mistä mopsille sopivat vaatteet? Mopsi ei nimittäin vankan ja lyhyen kroppansa takia sovi ihan koiran “perusmalliin”. Tosi monet valmisvaatteet ovat sopivan pituisina aivan liian tiukkoja, joko kauluksesta tai vyötäröstä.
Kille kävi sovittelemassa sadetakkeja. Harmillista kyllä, tämä hieno Rukka-merkkinen sadetakki ei ollut sopiva, se mahtui vain nippanappa vyötärön ympäri ja on odotettavissa että Kille vielä vähän rungostaan levenee.
Joitakin sopivia on kuitenkin löytynyt ihan kaupan hyllyltä! Hurtalla on vaatteita, jotka mahtuvat hyvin pään läpi ja ovat silti sopivan pituisia. Meillä on mm. muutama Hurtan lämpömantteli, joka istuu mopsin runkoon oikein hyvin. Lämpömantteleiden huono puoli on se, että niiden rintakappaleen alle tahtoo hangessa kertyä lunta, jota saa olla vähän väliä putsaamassa pois jos liikutaan runsaslumisilla alueilla.
Tässä ulkoillaan -11 pakkasasteessa. Maddella on kuvassa Hurtan punainen lämpömantteli, Ming on kerrospukeutunut villapuseroon ja takkiin.
Madde Hurtan lämpömanttelissa
Hurtan sademanttelit sopivat niinikään hyvin mopsin malliseen runkoon. Näissä, samoin kuin talvimantteleissa, on tosi tehokkaat heijastimet, mikä on ehdoton plussa. Harmillista kyllä, heijastinpainatukset ovat meidän takeissa, etenkin näissä sadetakeissa, alkaneet aika nopeasti irrota reunoistaan.
Kesälläkin meillä käytetään Hurttaa, viilennysloimien muodossa. Nämä kastellaan ja puetaan helteellä jäähdyttämään koiraa, toimii hyvin ja nämäkin istuu mainiosti. Näiden lisäksi meillä on muutama samaan käyttöön tarkoitettu frotee-loimi, mutta niihin verrattuna nämä Hurtan loimet imevät paljon enemmän vettä ja pysyvät siten kosteina ja viileinä kauemmin. Silti ne kuivuvat suht’ nopeasti kun ne ripustaa kuivumaan, verrattuna esimerkiksi joihinkin kylmäalustoihin joiden täytteenä on vettä imevää geeliä. Niiden täydelliseen kuivumiseen saattaa mennä useampikin päivä!
Kaikki Hurtankaan tuotteet eivät sovi yhtä hyvin. Olemme joskus ostaneet sovitettavaksi haalari-malliset puvut, mutta ne olivat auttamattomasti liian kapeat. Harmi, koska esimerkiksi kura-haalarit säästäisi vielä enemmän tassupyykiltä kuin pelkät sadetakit.
Top Canis-merkkinen fleece-haalari Fazerilla.
Agilityssa käytämme Back on Track-loimia. Back on Trackit sisältävät keraamista ainetta joka heijastaa omaa ruumiinlämpöä takaisin päin ja ovat siksi tehokkaita lämmittäjiä. Agilitytreenien lisäksi Back on Trackit puetaan joskus mopseille myös talvipakkasilla. Näissä ei ole sellaista rintakappaletta jonka alle kertyisi lunta. Sen sijaan on huomattava, että vatsakappale yltää niin pitkälle vatsan alle, että ainakaan meillä ko. tuote ei sovi pojille ulkoiluun. Muuten käy hassusti kun jalka nousee…
Maddella Back on Track
Näiden lisäksi meiltä löytyy valikoima erilaisia neulepuseroita. Neuleita sovittaessa kannattaa valita napakasti istuva malli, sillä jos pusero on yhtään väljä, se tahtoo kuoriutua pois päältä kovassa vauhdissa.
Yume neulepuserossaan
Yume
Yume ja Kille
Kille vauhdissa
Tytöt menee tasatahtia. Maddella Hurtan talvitakki, Mingillä neule. Kuvan yläreunassa Tinker ja Puppe, joita ei pueta kuin ihan kovimmilla pakkasilla. Molemmilla on tosi paksut turkit eikä ne tunnu takkeja tarvitsevan, Tinker ei myöskään oikein välitä mistään vaatteista vaan yrittää ravistaa niitä jatkuvasti pois joten sen on kivempi olla ilman.
Meillä ei ainoastaan katsota fudista tv:stä, sitä myös pelataan ihan omalla joukkueella.
Vasemmalta: Tinker, Puppe, Ming, Yume ja Kille
Kun kerran saatiin möllikisakynnys ylitettyä, käytiin myös sunnuntaina 9.3. kisailemassa Lohjalla Siuntion koirakerhon epiksissä. Yume teki kaksi starttia supermölli-luokassa, jossa oli vain aitoja ja putkia. Yume teki molemmilta radoilta hienot 0-tulokset alittaen ihanneajankin ihan kirkkaasti. Ming starttasi kerran mölleissä ja sai myös 0-tuloksen alle ihanneajan. Muuten viikonloppu kului aika pitkälti hienoista kevätilmoista nauttien, siitä taas muutamia kuvia:
Puppe
Yume
Puppe ja Tinker
Yume
Tinker (taustalla Madde ja Ming)
Lauantaina 1.3 suunnattiin ulkoilemaaan Nuuksioon, kuten monena viikonloppuna tänä talvena aikaisemminkin. Tällä kertaa sää oli niin suosiollinen, että otettiin kamera mukaan taltioimaan koirien riemua. Lisää näitä päiviä, kiitos!
Tinker mietteissään
Yume ja Kille
Kille ja Puppe
Nothing but pug butts
Tällä viikolla ensimmäinen pentueemme täytti 5 vuotta. JO viisi vuotta, mihin tämä aika oikein kuluu?!? Toisaalta tuntuu että pentueesta kotiin jäänyt kolmikko on ollut täällä aina, onko siitä VASTA 5 vuotta kun ne syntyi? Joka tapauksessa, hyvää syntymäpäivää Puppe, Tinker, Mauno ja Ming.
Kuvassa Tinker. Kuva on otettu tammikuussa 2014.
Perjantaina tavattiin pitkästä aikaa Yoda (Mr. Fancy Pants). Myös Yoda harrastaa agilityä joten treffit aloitettiin treenailemalla tunnin verran Sporttikoirahallilla. Sen jälkeen oli vapaamuotoisempaa riehumista josta sisarukset ottivat kaiken ilon irti. Kiitos käynnistä Yodan perheelle, oli mukavaa nähdä. (Niin mukavaa etten huomannut ainuttakaan kuvaa ottaa!)
Meille tarjoutui tilaisuus saada Kaneli (So Comical Pretty Bloomers) kylään reilun viikon ajaksi heinäkuussa. Kaneli solahti laumaan hyvin sujuvasti ja tuntui jo muutaman päivän päästä kuin omalta mopsilta. Etenkin Yume ja Kaneli jaksoivat painia keskenään lähes aamusta iltaan. Loman päätteeksi käytiin Helsingin KV-näyttelyssä jossa Yume ja Kaneli esiintyivät ensimmäistä kertaa virallisissa luokissa tuloksin Kaneli JUN ERI 1 SA, Yume JUN ERI 2. Myös Tinker osallistui vuoden ensimmäiseen näyttelyynsä ja oli PU-3.
Kaneli & Yume
Kaneli
Siskokset Kaneli ja Yume
Blogin päivittäminen on viimeaikoina jäänyt vähemmälle, mutta tapahtumat voi helposti tiivistää seuraaviin kuviin. Eli auringosta ja kauniista kevätpäivistä on otettu kaikki irti sekä ulkona että sisällä.
Puppe & Kille
Yume
Tinker
Missä aurinko, siellä Fazer