Mingin äitiysloma päättyi tällä viikolla ihan “virallisesti” kun tuli aika palata agilityn pariin. Ming on käynyt ohjatuissa treeneissä 1 x vkossa jo n. 1,5-vuotiaasta saakka ja välillä meillä on ollut myös oma treenivuoro Sporttikoirahallilla. Äitiyslomatauko venyi peräti 7 kk:n mittaiseksi, sillä Mingin juoksu alkoi treenien kesätauon loppupuolella, ja taukoa sujuvasti vain jatkettiin pentujen odottelulla. Pentujen jälkeen kasvatettiin pari kuukautta peruskuntoa takaisin.
Vähän jännitti että muistaako Ming enää esteistä ja käskyistä yhtään mitään, sillä meidän tauko on ollut ihan totaalinen. Huoli oli turha. Ming lähti innolla radalle ja suoritti esteet siihen malliin kuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan. Suurin yllätys oli pujottelun sujuminen yhtä hienosti kuin juuri ennen taukoa, kepit meni kuin vettä vain (kun namilautanen oli paikoillaan keppien päässä, heh) ja Ming itseasiassa livahti pujottelemaan ihan itsekseen kun oltiin vasta siirtymässä lähtöpaikalle. Seuraava haaste taitaakin olla namilautasesta luopuminen keppien päässä, se on jo muutamia kertoja keväällä onnistunutkin joten nyt vaan vahvistamaan sitä oppia.
Kuvat on aikaisemmista treeneistä.

Ming hyppää

Ming puomilla