Category Archives: Agility

Toukokuun kuulumisia

Otsikosta huolimatta pitää aloittaa kuulumiset laittamalla muutama huhtikuun puolella otettu valokuva Kanelista, joka kävi meillä viikonloppulomalla.

Kaneli

Kaneli vauhdissa


Kaneli

Kaunis Kaneli


Kaneli oli ilmoitettu myös Lahden KV-näyttelyyn josta tuloksena tällä kertaa EH.
Kaneli

Kaneli

Toukokuussa ollaan käyty Yumen kanssa kokeilemassa kisaamista ulkokentillä. 3.5 oli TuuKK:n järjestämät epikset Tuusulassa ja Yumelle otettiin yksi startti mölleissä. Yumellahan on treeneissä vauhtia oikein kiitettävästi, mutta uusilla radoilla se etenee huomattavasti hitaammin. Yleensä jos tehdään kaksi starttia, on vauhti jälkimmäisellä nopeampi. Tällä kertaa otettiin siis vain yksi lähtö ja lisäksi radalla tuli kolmella esteellä kielto, joten voi sanoa että niistä kisoista käytiin hakemassa vain kokemusta. ;-) 9.5. käytiin AST:n järjestämässä nASTa-cup:n 2. osakilpailussa Espoon Puolarmaarissa, jossa mölleillä oli hyppyrata. Sen Yume selvitti ensimmäisellä kierroksella virheittä aikaan 27.90 (ihanneaika 42 s.), toisella radalla tuli viimeisellä putkella kolme kieltoa ja sen seurauksena hyl. Siispä ensimmäisen kierroksen 0 jäi parhaaksi tulokseksi ja sillä irtosi 12. sija 20 koirakon joukosta. Tuon kisan aikana tuli vettä taivaalta välillä reippaastikin ja siksi jätin Mingin ilmoittamatta kisaan, vaikka se mukana olikin. Toivotaan parempia säitä jatkossa että Ming pääsee myös kokeilemaan ulkokenttiä.

Tänään saatiin uusi kuva Sumosta (So Comical White Tie And Tails) joka asuu Norjassa. Sumosta on kasvanut hieno poika, se näyttää huomattavasti aikuisemmalta kuin sisaruksensa ja onkin jo ansainnut ensimmäisen sertinsä alkuvuodesta.

Sumo

Sumo

Supermölli-startteja

Sunnuntaina 30.3. oli Ojangossa taas tarjolla epikset supermölli-kisojen muodossa ja sinnehän me suunnattiin Yumen kanssa kokemusta kartuttamaan. Radalla oli pelkkiä putkia ja matalia aitoja, varsinainen vauhtirata siis. Otettiin kaksi starttia ja Yume suoritti molemmat puhtaasti ja hyvää vauhtia.

20140402-215300.jpg

Mölli ja Supermölli

Kun kerran saatiin möllikisakynnys ylitettyä, käytiin myös sunnuntaina 9.3. kisailemassa Lohjalla Siuntion koirakerhon epiksissä. Yume teki kaksi starttia supermölli-luokassa, jossa oli vain aitoja ja putkia. Yume teki molemmilta radoilta hienot 0-tulokset alittaen ihanneajankin ihan kirkkaasti. Ming starttasi kerran mölleissä ja sai myös 0-tuloksen alle ihanneajan. Muuten viikonloppu kului aika pitkälti hienoista kevätilmoista nauttien, siitä taas muutamia kuvia:

Puppe

Puppe

Yume

Yume

Puppe ja Tinker

Puppe ja Tinker

Yume

Yume

Tinker (taustalla Madde ja Ming)

Tinker (taustalla Madde ja Ming)

HSKH:n Tehis Epis

Laskiaistiistaina 4.3. uskaltauduttiin Mingin kanssa ensimmäisen kerran kisaamaan “kotihallin” ulkopuolelle ja osallistuttiin HSKP:n Tehis Epiksiin Vantaalla. Alunperin oli tarkoitus ilmoittaa Ming sekä mölleihin että kisaaviin, mutta paikan päällä totesin koirakoiden määrän olevan niin suuri, että otin vain yhden startin mölleissä. Kisaavien luokat olivat möllien jälkeen ja jos niihin oltaisiin jääty, ilta olisi venynyt tosi myöhäiseksi. Ming teki perusvarman virheettömän suorituksen, sillä ei rikottu radan nopeusennätystä :D mutta päästiin vajaa pari sekuntia alle ihanneajan ja lopullinen sijoitus oli 15. Mini-mölleissä koirakoita oli yhteensä 46.

Yume oli myös mukana ja sen ilmoitin putkiralliin. Putkirallissa radalla oli ainoastaan 12 putkea jotka piti suorittaa oikeassa järjestyksessä, hyvää harjoitusta kisatilanteesta nuorelle koiralle. Yume suoritti putkirallin hyväksytysti. :)

Ming hyppää. Kuva on otettu aikaisemmin treeneissä.

Ming hyppää. Kuva on otettu aikaisemmin treeneissä.

Synttäreitä ja treffit Yodan kanssa

Tällä viikolla ensimmäinen pentueemme täytti 5 vuotta. JO viisi vuotta, mihin tämä aika oikein kuluu?!? Toisaalta tuntuu että pentueesta kotiin jäänyt kolmikko on ollut täällä aina, onko siitä VASTA 5 vuotta kun ne syntyi? Joka tapauksessa, hyvää syntymäpäivää Puppe, Tinker, Mauno ja Ming.
Kuvassa Tinker. Kuva on otettu tammikuussa 2014.

20140222-135827.jpg

Perjantaina tavattiin pitkästä aikaa Yoda (Mr. Fancy Pants). Myös Yoda harrastaa agilityä joten treffit aloitettiin treenailemalla tunnin verran Sporttikoirahallilla. Sen jälkeen oli vapaamuotoisempaa riehumista josta sisarukset ottivat kaiken ilon irti. Kiitos käynnistä Yodan perheelle, oli mukavaa nähdä. (Niin mukavaa etten huomannut ainuttakaan kuvaa ottaa!)

Ystävänpäivän treenit

Käytiin tänään treenailemassa agilityä Sporttikoirahallilla Yumen kanssa ja myös Kille pääsi mukaan kokeilemaan helppoja esteitä. Killen kanssa ei ole agilityä isommin treenattu, mutta putkia ja matalia esteitä se tekee innolla aina päästessään mukaan. Tänään Yumen levätessä kokeilin Killen kanssa myös pujottelua ja sehän tuntui heti hoksaavan pujottelun idean!

Kille pujottelee

Kille pujottelee


Yumen pujottelussa on jo kunnolla tekemisen meininkiä, niin paljon, että huonossa valossa sitä ei tahdo saada kamerallakaan pysäytettyä.
Yume, Sporttikoirahallilla 14.2.2014

Yume, Sporttikoirahallilla 14.2.2014

Tasapainoilua

20140209-205414.jpg

Yume ei pulkkaile sisätiloissa lumenpuutteen takia (vaikka parin päivän päästä lumettomuus saattaa hyvinkin olla tosiasia) vaan kyseessä on tasapainotreeni, joka oli tämän päivän agilityharjoitusten teema. Agilitykoiralle hyvä tasapaino, kehonhallinta ja syvien lihasten kunto ovat tärkeitä juttuja ja niihin on tullut viime aikoina keskityttyä molempien agilitya harrastavien tyttöjen kanssa. Ming kävi nimittäin alkuvuodesta fysioterapeutilla ja vaikka mitään akuuttia ongelmaa ei löytynytkään, saimme ohjeeksi tehdä kehon- ja erityisesti takaosan hallintaa parantavaa jumppaa. Niinpä meillä tehdään mm. tassujen nostelua niin että tasapaino haetaan kahden tai kolmen tassun varaan. Ja noustaan eturaajojen varaan lasten jakkaran päälle ja pyöritään takatassuilla sen ympäri.
Saman tyyppisiä harjoituksia oli tänään ohjelmassa agilitytunnilla. Yksi oli tuo kuvassa tapahtuva pulkkailu. Pulkassa seistessä Yume joutui jatkuvasti hakemaan tasapainoa kun pulkka liikkui hiljaa eteenpäin. Lisäksi tasapainoiltiin “huteralla” tasapainotyynyllä, jumppapallon päällä sekä auton renkaalla. Koordinaatiota treenattiin kulkemalla lattialle levitettyjen hula-hula vanteiden yli, tarkoitus oli että koira ei astu vanteiden päälle vaan hakee tassuilleen sopivat aukot vanteiden väleistä. Tasapainoilu on Yumen vahva puoli, se ei epäröi hypätä edes jumppapallon päälle jos siitä on namia tiedossa. Hula-hula-vanteiden idea sen sijaan meni Yumelta yli ymmärryksen, se juoksi vanteet jalkoihin kolisten eikä varonut pätkääkään astumasta vanteen päälle. Ming on myös pikkuhiljaa oppinut hienosti pyörimään jakkaran ympäri.

Pujottelutreeniä

Yumelle on pystytetty takapihalle pujottelukepit treeniä varten ja pyysin yhtenä päivänä Ollia valokuvaamaan meidän harjoituksia.
Yume on todella taitava pujottelija, se oppi parissa-kolmessa viikossa pujottelun idean ja malttoi mennä kaikki 12 keppiä pujotellen. Haasteena on tällä hetkellä oikea sisäänmeno sekä vähän liian kova vauhti. Maltilla kaikki kepit menee hienosti, mutta välillä noin puolessa välissä Yumelta lähtee kirjaimellisesti mopo käsistä ja se ryntää loppuun saakka suorinta tietä, riemunkiljahdusten saattelemana. :D No, pääasia on että koiralla on hauskaa.

Yumen pujottelutreeniä

Yumen pujottelutreeniä

Syksyn tapahtumia

Aika rientää niin ettei ole ehtinyt blogiakaan päivittää, tässä tulee tiivistettynä syksyn tärkeimmät uutiset.

Syyskuun kohokohta oli ehdottomasti reissu Norjaan, jossa kävimme tapaamassa Sumoa (So Comical White Tie And Tails). Oli kivaa tavata Sumo omassa kotiympäristössään, vastassa oli reipas ja iloinen poika joka aloitti välittömästi leikit siskonsa Yumen kanssa. Sumosta oli kasvanut iso ja komea poika, joka muistutti malliltaan kovasti isäänsä.

Sumo 11 kk

Sumo 11 kk

Yumen kanssa on aloitettu agilitytunnit pennuille ja nuorille koirille tarkoitetussa ryhmässä ja Yume on hyvin innostunut uudesta harrastuksestaan. Aidat (ilman rimoja vielä tässä vaiheessa), putket, pussi, pennuille tarkoitettu A-este sekä pujottelukepit on jo tulleet tutuiksi. Näistä viimeiseksi mainituissa eli pujottelussa Yume on osoittautunut olevansa erityisen taitava, vain parin viikon harjoittelun jälkeen Yume pujottelee jo kuin vanha tekijä. Vauhtia sillä tuntuu olevan myös vaikka muille jakaa, aina mennään sata lasissa tai vähän ylikin. Tästä on hyvä jatkaa. :)

Kille on jatkanut sienten etsimistä ja oikeassa sienimetsässä on käyty jo useamman kerran. Kantarellien lisäksi Kille ilmaisee myös mustia torvisieniä ja suppilovahveroita. Suppilovahveroita on paljon ja sehän tarkoittaa sitä, että metsään on otettava kaksi isoa pussia; toinen kerättäville sienille ja toinen missä on Killen palkat. Se kun ei välillä ehdi muuta kuin osoitella uusia sieniä poimijoille. :D